Uutiset

ULKOMAISET ANASTACIA JA AMARANTHE SEINÄJOEN VAUHTIAJOIHIN


28.03.

Viidettätoista kertaa järjestettävien Seinäjoen Vauhtiajojen ohjelmisto on valmis  


Takaisin heinäkuulle siirtyvä Seinäjoen Vauhtiajot julkaisi talven aikana pääkattauksen esiintyjistään tulevalle kesälle. Nyt on vuorossa viimeinen silaus artistijulkaisuille ja odotettujen ulkomaalaisvahvistusten nimet.

Vauhtiajojen lavalla nähdään ensi kesänä ruotsalais-tanskalainen Amaranthe. Vuonna 2008 perustetun yhtyeen musiikissa on vaikutteita melodisesta metallista, power metallista ja popmusiikista. Pohjoismaissa suurta suosiota nauttiva bändi tekee Vauhtiajojen lisäksi ainoastaan yhden toisen festivaalikeikan Suomessa tulevan kesän aikana. 


Ulkomaista kattausta Vauhtiajoilla edustaa myös upea, vahvasta lauluäänestään tunnettu Anastacia. Tämän yhdysvaltalaisen poplaulaja-lauluntekijän levyjä on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta. Ykkösalbumin esikoissingle "Left Outside Alone" on ollut kymmenissä maissa listaykkösenä.  

Irina täydentää kotimaista ohjelmistokattausta, Irina juhlii 15-vuotista uraansa kuten myös tänä vuonna Vauhtiajotkin. Irina oli mukana ensimmäisissä Seinäjoen Vauhtiajoissa esiintymässä. 

 

Seinäjoen Vauhtiajojen juhlavuoden ohjelmistoon on haluttu panostaa erityisesti ja tehdä siitä monipuolisempi, kuin koskaan aikaisemmin.


- Meillä on vahva usko siihen, että pääsemme kävijäennätykseemme tulevana kesänä, kertoo promoottori Kalle Keskinen

Nykymuodossaan viidettätoista kertaa järjestettävä tapahtuma pidetään 19.–22. heinäkuuta Seinäjoella. Päivät jakautuvat tuttuun tapaan: kolme iltaa kadulla ja kaksi päivää radalla. 


Aikaisemmin julkaistut artistit: JVG, KAIJA KOO, POPEDA, YÖ, ELLINOORA, ELONKERJUU, APULANTA, KLAMYDIA, JUHA TAPIO, THE RASMUS, KOLMAS NAINEN, MICHAEL MONROE, HAPPORADIO, TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI, NEON 2, ELASTINEN, PETE PARKKONEN, SANNI, SUVI TERÄSNISKA, JANNIKA B, ARTTU WISKARI

Pressikuvat:


LIPUNMYYNTI:
Vauhtiajojen 3 päivän liput ovat nyt myynnissä Lippupisteessä ja Tiketissä. Huhtikuun alusta osassa Etelä-Pohjanmaan ABC-liikenneasemia (Alajärvi, Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhajoki, Lapua, Seinäjoki, Teuva ja Ähtäri). Päiväkohtaiset liput tulevat myyntiin 9.4. alkaen. 


Takaisin uutisiin

Yhteistyökumppanit

KOFFRadio NovaMainostoimisto SemioKotipizza
LansonSokos HotelsEEPEEIlkka
SeinäjokiLippu.fiTiketti.fiBattery
Maakunnan AutoLoudnLiveEpua.fi

 

 

TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄ

 

Loud'n Live Promotions Oy
Teollisuustie 18A (2.krs)

60100 Seinäjoki

LIPPUPAKETIT

 

Yli 10kpl lipputilaukset VIP3(at)LOUDNLIVE.FI