Uutiset

VAUHTIAJOJEN OHJELMISTOON LISÄYKSIÄ SEKÄ AIKATAULUMUUTOKSIA


30.04.

Vauhtiajojen iltaohjelmisto on nyt valmis

 

Vauhtiajojen artistikattaus on täydentynyt vielä kahdella esiintyjällä. Lisäämme kattaukseen Happoradion sekä Jonne Aaronin. Vuonna 2001 perustettu Happoradio on ollut jo vuosia yksi Suomen rock-taivaan kirkkaimpia tähtiä sekä niittänyt mainetta laulaja Aki Tykin osallistumisella Vain elämää -ohjelmaan. Happoradion kaikki julkaisut ovat viihtyneet Suomen virallisella albumilistalla ja bändi on ehtinyt kerätä jo useamman kulta- ja platinalevyn. Happoradio on viihdyttänyt Vauhtiajojen yleisöä aiemminkin ja tyytyväisenä toivotamme heidät tervetulleeksi Seinäjoelle tänäkin kesänä! Happoradio esiintyy torstaina. 

 

Jonne Aaron on tuttu suurelle yleisölle niin ikään Vain Elämää -ohjelmasta sekä jo edesmenneestä Negative -yhtyeestä. Negativen levyjä on myyty Suomessa yli 100 000 kappaletta ja se on saanut viisi Emma-ehdokkuutta. Jonnen ensimmäinen soololevy julkaistiin vuonna 2013 ja se myi kultaa. Jonnen uusi levy Tiikerin raidat julkaistaan toukokuussa 2019. Harva tietää, että Jonne Aaron myös kirjoittaa ja säveltää kappaleita muille artisteille, esimerkiksi myös Vauhtiajoilla esiintyvälle Popedalle! Jonne viihdyttää Vauhtiajojen kävijöitä torstai-iltana. 

 

Aiemmin julkistetut artistit ovat Antti Ketonen, Arttu Wiskari, Don Huonot, Elonkerjuu, Eppu Normaali, Evelina, Irina, J.Karjalainen, Kaija Koo, Klamydia, Laura Voutilainen, Lauri Tähkä, Michael Monroe, Neljä Ruusua, Olavi Uusivirta, Pikku G, Popeda, Reino Nordin, Teflon Brothers sekä Vesala. 

 

Aikaisemmin ilmoitettu päiväkohtainen ohjelma muuttuu. Meistä riippumattomista syistä joudumme siirtämään artistien esiintymisiä toisille päiville, jotta saamme kaikki upeat artistimme lavalle! 

Neljän Ruusun esiintyminen siirtyy torstailta lauantailta sekä ikisuosikki Popeda torstailta perjantaille.

Laitathan kalenteriisi ylös uuden päiväkohtaisen ohjelman! Rataohjelma julkaistaan kesäkuussa.


Takaisin uutisiin